Suomi Kreikan jalanjäljillä
Etelä-Savon Kokoomusnuoret ry on huolestuneena seurannut suomalaisten poliitikkojen harjoittamaa holtitonta velanottoa ja välttämättömien leikkausten välttelyä. Ilman pikaista asennemuutosta päädymme ennen pitkää Euroopan kriisimaiden surulliseen joukkoon.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut Suomen kestävyysvajeen olevan 6 prosenttia, Kansainvaltaisten markkinatalousmaiden yhteistyöjärjestö OECD päätyi arviossaan 8 prosenttiin. Suomen valtiovarainministeriö esittää kestävyysvajeen suuruudeksi puolestaan 5 prosenttia ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos 2,5 prosenttia. Ulkomaiset arviot ovat siis selkeästi suomalaisia arvioita synkempiä, mikä oli asianlaita myös Kreikassa.
Valtionvelkaa kasvatetaan seuraavan vaalikauden ajan vuosittain noin 8 miljardin euron verran. Väestön ikääntyminen ja korkomenojen kasvu lisäävät taloudellisia paineita. Uutta Nokiaa on turha odottaa –
varsinkaan nykyisellä raskaalla yritysten tulo- ja pääomaverotuksen tasolla.
– Veronkorotuksilla vain estämme talouskasvun syntymisen, Etelä-Savon Kokoomusnuoret ry:n puheenjohtaja Annaliisa Räsänen toteaa.
Leikkauksilta ei voida enää välttyä. Poliitikkojen olisi nyt korkea aika lopettaa Suomen kansalaisten aliarviointi ja alkaa harjoittaa kestävää talouspolitiikkaa, joka luo edellytykset myös tulevien sukupolvien
hyvinvoinnille.