Hallituksen peräännyttävä rahoitusmarkkinaverosta
Euroopan finanssikriisin yhteydessä on esitetty otettavaksi käyttöön koko
unionin laajuinen rahoitusmarkkinavero ja Suomi on ollut ensimmäisten
maiden joukossa ajamassa tätä veroa. Kokoomuksen Nuorten Liitto suhtautuu
jyrkän kriittisesti tähän veromuotoon ja katsoo, että Suomen hallituksen
olisi peräännyttävä koko hankkeesta.
– Käyttöön otettaessa rahoitusmarkkinavero lisäisi pankkien ja muiden
rahoituksen välittäjien kustannuksia. Pankit siirtävät lisäkustannukset
suoraan asiakkaiden eli yritysten ja kotitalouksien maksettavaksi, sanoo
Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Antti Häkkänen.
Kokoomusnuoret on huolissaan esitetyn veron vaikutuksesta Euroopan
talousalueen menestymiseen. Rahoitusmarkkinavero saisi aikaan pääomien
pakenemisen pois veron vaikutusalueelta maihin, joissa esitettyä
verohaittaa ei ole. Erityisen hankala tilanne syntyy Suomelle, jos vero
koskee vain euroaluetta ja Ruotsin pankkisektori saa merkittävän
kilpailuedun Suomen pankkeihin nähden.
– Tällä verolla nakerretaan Euroopan asemaa globaalissa kilpailussa
pääomista ja vaikeutetaan yritysten mahdollisuutta saada rahaa
työllisyyttä tuoviin investointeihin. Laman hetkellä pitäisi pikemminkin
parantaa kilpailukykyä ja pyrkiä saamaan kilpailuetua Euroopan unionin
kanssa kilpaileviiin talouksiin nähden. Nyt ollaan ajamassa täysin
väärillä raiteilla, linjaa Häkkänen.
Kokoomusnuoret pitää rahoitusmarkkinaveroa myös tärkeänä periaatteellisena
kysymyksenä. – On erittäin merkittävä linjaveto, jos uusi verotusoikeus
annetaan kansallisvaltioiden sijasta Euroopan unionille. Tästä pitäisi
käydä laaja periaatteellinen keskustelu, Häkkänen sanoo.
Lisätietoja:
Antti Häkkänen
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Liitto ry
0407057134
antti.hakkanen@kokoomusnuoret.fi
Anssi Murtonen
Pääsihteeri
Kokoomuksen Nuorten Liitto ry
0404842642
anssi.murtonen@kokoomusnuoret.fi
Kokoomuksen Nuorten Liitto on pääministeripuolue Kokoomuksen poliittinen
nuorisojärjestö. Lisätietoja järjestöstä löydät osoitteesta
www.kokoomusnuoret.fi