Kokoomusnuorten puheenjohtaja: Kristillisdemokraatit, lopettakaa taistelu tasa-arvotyötä vastaan

Kannanotto

Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat viime päivinä ottaneet aktiivisesti kantaa sukupuolta ja avioliittoa koskeviin teemoihin.

Puolueen entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen toteaa tuoreessa kirjassaan muun muassa, ettei avioliiton perusta ole siinä, että ihminen pitää toisesta, vaan miehenä ja naisena olemisessa. Räsänen jatkaa sanomalla, että olisi julmaa olla tuomitsematta homoseksuaalisuutta synniksi. Kansanedustaja Antero Laukkanen puolestaan on kannellut oikeuskanslerille Opetushallituksen tasa-arvo-oppaasta, jonka hän näkee liian sukupuolineutraalina.

– Viime päivinä esitetyt näkemykset kristillisdemokraattien suunnasta ovat täysin käsittämättömiä ja sellaisinaan harppaus vuosikymmenten taakse. Viime vuosina on saatu valtavasti hyvää aikaan tasa-arvon saralla, eikä toisten lisääntynyt vapaus ja onni ole yksilöltä pois, ihmettelee kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov.

– Erityisen pöyristyttävä on kansanedustaja Laukkasen kantelu, jolla hän käy opetushallituksen tasa-arvotyötä ja suomalaisia opettajia vastaan väittäessään, että opettajan omalla seksuaalisella suuntautumisella ja kokemuksella on vaikutusta oppilaan kokemaan sukupuoliseen suuntautumiseen, Sazonov jatkaa.

– Kristillisdemokraattien sopisi monien eurooppalaisten sisarpuolueidensa tapaan keskittyvän aidosti merkityksellisiin ongelmakohtiin yhteiskunnassamme. Esimerkiksi työttömyysluvuissa ja velkaantumisessa riittää ratkaistavaa ilman että alamme rajoittaa toistemme perusoikeuksia ja murentaa tasa-arvotyötä, Sazonov päättää.

Lisätietoja:

Vuornos Henrik

Vuornos Henrik

henrik.vuornos@kokoomusnuoret.fi

+358 44 253 4444

Ota kantaa