
Kokoomusnuoret: hallituksen suunnitelma valtiollisen henkilöstövuokrausyrityksen perustamisesta on puhdasta sosialismia
Hallitus suunnittelee osatyökykyisten henkilöstövuokraukseen keskittyvän valtionyhtiön perustamista. Kokoomusnuoret tyrmää suunnitelman ja vaatii yksityisille työnantajille joustoja ja tukea osatyökykyisten palkkaamisen helpottamiseksi.
Kymmenille tuhansille alentuneesti työkykyisille suomalaisille työllistyminen on äärimmäisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Työnantajan näkökulmasta osatyökykyisen palkkaamiseen liittyy enemmän riskejä, mutta palkkakustannukset ovat samat kuin täysin työkykyisen kohdalla. Nykytilanne on kestämätön ja sen korjaaminen vaatii toimenpiteitä.
“Alentuneesti työkykyisten työllisyysaste on hälyttävän alhainen. Syy on selvä: Suomen jäykkien työmarkkinoiden takia yritykset eivät uskalla palkata osatyökykyisiä työntekijöitä. Tämä on iso menetys niin suomalaisten yritysten ja koko yhteiskunnan kuin erityisesti osatyökykyisten ihmisten kannalta. On selvää, että ilman julkisen sektorin tukea työllistymiseen ei ole tulossa muutosta. Siksi kohdistettuja tukitoimia tarvitaan, mutta on erittäin olennaista huolehtia siitä, että keinot auttavat todellisen ongelman ratkaisussa eivätkä toimi pelkkänä laastarina”, sanoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
Hallituksen tilaamassa selvityksessä valtio subventoisi työsuorituksen hintaa. Tämä saattaisi johtaa markkinoiden häiriintymiseen sekä siihen, että osatyökykyisten työllistäminen suoraan yritykseen vähentyy ja keskittyy valtionyhtiöön. Työllistämisen tukemisen keskittäminen myös rajaisi niitä toimialoja, joissa työskentely on mahdollista.
“Valtion ei tule lähteä kilpailemaan yksityisten yritysten kanssa. Miksi hallitus ei halua tukea työllistymistä suoraan oikeisiin yrityksiin? Suomessa on monia hyvämaineisia henkilöstöpalvelualan yrityksiä, jotka aivan varmasti olisivat kiinnostuneita osatyökykyisten työllistämisestä”, kysyy Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Heidi Hanhela.
Kokoomusnuoret vaatii hallitusta perumaan aikeensa uuden valtionyhtiön perustamisesta ja tukemaan osatyökykyisten työllistymistä olemassa oleviin yrityksiin. Järjestö tukisi osatyökykyisten työllistymistä tarkasti kohdennetulla palkkatuella sekä kattamalla tavallisesti poikkeavia koulutukseen, kuntoutukseen ja työjärjestelyihin liittyviä kuluja. Olennainen tukikeino niin osatyökykyisten kuin muidenkin työttömien työllisyyden parantamiseksi on joustavuuden lisääminen työmarkkinoilla, jonka perään Kokoomusnuoret voimakkaasti kuuluttaa.
“Jokainen ansaitsee olla tärkeä osa yhteiskuntaa ja työ on monelle keskeinen osa omaa identiteettiä. Meidän tulee tarjota tämä mahdollisuus ihan jokaiselle. Hallituksen ratkaisu ei sitä kestävästi tee, ja siksi tarvitsemme sellaisia uudistuksia, joiden avulla pystymme pureutumaan itse ongelmaan ja sen ratkaisuun laastaripaikkailun sijaan”, päättää puheenjohtaja Pajula.
Lisätietoja:
Pajula Matias
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021
matias.pajula@kokoomusnuoret.fi
+358 50 575 3347
Hanhela Heidi
Kansainvälisen vaikuttamisen sihteeri
heidi.hanhela@kokoomusnuoret.fi
+358 405 519 981
Co-Opted Vice President of the International Young Democrat Union (IYDU), Secretary General of Youth of the European People's Party (YEPP)
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.