
Kokoomusnuoret vaatii lisää ulkoistuksia kaikkiin Suomen kuntiin
Kunnallisten palveluiden kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi suomalaisissa kunnissa ja kaupungeissa kuluneen vuosikymmenen aikana eikä kehitykselle näy loppua. Samaan aikaan kuntien taloustilanne ja edellytykset palveluiden ylläpitoon nykyisellä kustannustasolla ovat heikentyneet. Palveluiden laadun turvaamiseksi ja kustannusten kasvun hillitsemiseksi Kokoomusnuoret esittää kunnallisten palveluiden ulkoistuskokeiluja kaikkiin Suomen kuntiin.
Nuorisojärjestö on huolissaan kunnallisten palveluiden kustannusten voimakkaasta kasvusta ja palveluiden laadun heikkenemisestä.
”Olemme erittäin huolissamme siitä, mihin suuntaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu- ja kustannustaso ovat menossa. Yhteiskuntamme maksaa ennätyssummia palveluista, mutta samaan aikaan palvelujen laatu laskee. Negatiivinen kierre on katkaistava”, toteaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
Kokoomusnuoret muistuttaa, että jo nyt lukuisissa suomalaisissa kunnissa on tehty onnistuneita ulkoistuksia, joiden avulla sekä palveluiden laatu on parantunut että kustannustason kasvu pysähtynyt. Positiivisena esimerkkinä järjestö nostaa Kymenlaaksossa sijaitsevan Pyhtään kunnan, jossa jopa palveluiden ulkoistaminen on ulkoistettu.
”Meillä on Suomessa useita esimerkkejä onnistuneista kunnallisten palveluiden ulkoistuksista, joiden ansiosta sekä kustannukset ovat tippuneet että palveluiden laatu on parantunut. Miksi emme ottaisi mallia kaikissa kunnissa näistä onnistuneista ulkoistuksista? Ideologinen viha yrityksiä kohtaan ei ole riittävä peruste – tärkeintä on, että suomalaisten kuntien asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut mahdollisimman laadukkaasti ja kustannustehokkaasti”, jatkaa Pajula.
Kokoomusnuoret esittää laajoja ulkoistuskokeiluja Pyhtään malliin kaikkiin Suomen kuntiin palveluiden laadun turvaamiseksi ja kustannusten kasvun hillitsemiseksi.
Esitys on osa Kokoomusnuorten sata kuntatekoa -kuntavaaliohjelmaa, joka on luettavissa alta.
Lisätietoja:
Pajula Matias
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2019–2021
matias.pajula@kokoomusnuoret.fi
+358 50 575 3347
Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.