Kokoomusnuoret: Kaikki vaalitoimitsijat rokotettava ennen vaaleja

Kannanotto

Eduskunta päätyi siirtämään kuntavaaleja puoluesihteerien työryhmän esityksestä huhtikuulta kesäkuulle. Siirtoa perusteltiin koronaturvallisuudella, sillä oikeusministeriön mukaan vaaleja ei olisi voitu järjestää huhtikuussa turvallisesti. Kokoomusnuoret vaatii Sanna Marinin hallitukselta konkreettisia toimia koronaturvallisten vaalien turvaamiseksi, jotta vaaleja ei tarvitse toista kertaa siirtää. Järjestö esittää yhtenä keinona kaikkien vapaaehtoisten vaalitoimitsijoiden rokottamista.

Koronavirus ei tule katoamaan Suomesta vaaleihin mennessä. Vaalit ovat tulevan kevään ja kesän suurimpia altistumisen paikkoja yksittäisille ihmisille – eli erityisesti vapaaehtoisille vaalitoimitsijoille. Kokoomusnuoret katsoo, että riskiryhmien rokotuskattavuuden ollessa hyvällä tasolla, katse tulisi siirtää kuntavaalien turvalliseen järjestämiseen. Järjestö esittää, että välittömästi riskiryhmien jälkeen rokotusvuorossa olisivat vapaaehtoiset vaalitoimitsijat. 

”Monet vaalitoimitsijat ovat saaneet rokotteen jo valmiiksi iän tai riskiryhmästatuksen kautta. Täten jäljelle jää monet nuoret toimitsijat, jotka ovat muutoin rokotusjonossa aivan häntäpäässä. Vaikka tauti ei ole nuorille yhtä vaarallinen kun riskiryhmille, se voi silti jättää pysyviä haittoja”, toteaa Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen Toni Pakarinen.

Maskin käytön vaatiminen äänestäjiltä ei oikeusoppineiden mukaan ole mahdollista. Vaikka maskin käyttöä suositeltaisiin, äänestyspisteellä käy valtava määrä äänestäjiä ja määrällisesti maskittomia tulee hyvin todennäköisesti olemaan paljon. Tämä paitsi luo merkittävän terveysriskin vaalitoimitsijoille, myös nostaa kynnystä ilmoittautua toimitsijaksi. Tänä vuonna onkin ollut poikkeuksellisia haasteita saada rekrytoitua riittävä määrä vapaaehtoisia toimitsijoita äänestyspaikoille.

“Vaalit ovat demokraattisen yhteiskunnan kivijalka. Turvallisten vaalien toimittaminen myös poikkeusolosuhteissa on äärimmäisen tärkeää. Demokratia ei toimi, jos kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta osallistua. On myös kaikkien äänestäjien turvallisuuden kannalta tärkeää, että vaalitoimitsijat ovat varmasti terveitä, eikä synny riskiä tartuttaa äänestäjiä.”, sanoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.

Jo ennen vaalien siirtoa lukuisat tahot vaativat perustellusti vaalitoimitsijoiden rokotuksia, mutta toiveista huolimatta rokotusten piiriin saatiin vain kotiäänestystä hoitavat toimitsijat. Nyt rokotetoimitukset ovat kuitenkin monikertaistuneet ja Suomeen tulee rokotteita lähiviikkoina jopa 300 000 annosta viikossa. Tästä määrästä erikseen vaalitoimitsijoille varatut rokotukset olisivat varsin pieni osuus.

“Uuden vaalipäivän odottaessa kesäkuulla, rokotetoimitusten nopeutuessa ja rokotusjärjestelyjen rullatessa täydellä teholla, emme näe syytä miksei kaikkien toimitsijoiden rokottaminen nopeassa aikataulussa onnistuisi. Kyse on tahtotilasta”, päättää Pakarinen.

Kokoomusnuoret vaatii kaikille ennakkoäänestyksessä työskenteleville vaalitoimitsijoille, sekä varsinaisen vaalipäivän vaalitoimitsijoille mahdollisuutta saada ainakin ensimmäinen rokotus ennen toimitsijatehtävien alkamista.

Lisätietoja:

Pajula Matias

Pajula Matias

Kokoomusnuorten puheenjohtaja

matias.pajula@kokoomusnuoret.fi

+358 505 753 347

Poliittisen valmistelun, viestinnän ja vaikuttamisen johtaminen, edustaminen

Pakarinen Toni

Pakarinen Toni

Liittohallituksen jäsen

toni.pakarinen@helsinki.fi

+358458730889

Me uskomme, että jokainen nuori on kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Olemme varmoja siitä, että myös sinulla on omia päämääriä ja sanasi sanottavana itseäsi koskeviin päätöksiin.

Liity Kokoomusnuoriin