Rydman puheenjohtajaksi, Lukkarila varapuheenjohtajaksi, Marttinen liittohallitukseen
Satakunnan Kokoomusnuoret ry päätti piirikokouksessaan 14.10. antaa tukensa liiton puheenjohtajavalinnassa Wille Rydmanille, joka on toiminnallaan osoittanut olevansa tehtävään paras valinta.
”Wille on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt valmistua maisteriksi, kerätä työkokemusta sekä toimia Kokoomusnuorissa tavalla, joka osoittaa, että hänellä on näkemystä ja kykyä kehittää liittoa entistä paremmaksi. Hän on myös liiton varapuheenjohtajana kiertänyt Suomea ahkerasti ja osoittanut aitoa kiinnostusta kaikkien piirien toimintaa kohtaan”, linjaa Satakunnan Kokoomusnuorten pian eläköityvä puheenjohtaja Olli Knuuti.
Varapuheenjohtajaksi piiri kannattaa Oulun rautaista tahtonaista, Anne Lukkarilaa. Anne on osoittanut olevansa yhteistyökykyinen toimija, jonka osaamiseen ja vastuunkantokykyihin voi luottaa.
Liittohallitusehdokkaakseen piiri asetti istuvan hallituksen jäsenen Matias Marttisen. Marttinen on 19-vuotias raumalainen abiturientti, joka on ehtinyt aloittaa myös poliittisen historian opinnot avoimessa yliopistossa. Matias on jo vuosien ajan ollut Satakunnan piirin kantavia voimia, joka on osoittanut toiminnassaan poikkeuksellista vastuullisuutta, ahkeruutta ja näkemyksellisyyttä. ”Matiaksella on edessään loistava poliittinen ura!”, kiteyttää Olli Knuuti.
PIIRILLE UUSI PUHEENJOHTAJA
Piirikokouksessa valittiin myös uusi puheenjohtaja Knuutin siirtyessä viettämään ansaittuja hetkiä golfkentällä pitkän ja menestyksekkään pj-uran jälkeen. Valinta kohdistui Tuomas Seikkulaan, joka on 19-vuotias tuore oikeustieteen ylioppilas. Seikkula on kotoisin ydinvoimakunta Eurajoelta, joka sijaitsee sopivasti Porin ja Rauman välissä. Kannuksia Seikkula on kerännyt toimimalla kotikunnassaan ympäristölautakunnan jäsenenä ja Kokoomuksen ensimmäisenä varavaltuutettuna sekä Rauman ja Satakunnan Kokoomusnuorten hallituksissa. Nämä asemat hän saavutti vain 18-vuotiaana. Varapuheenjohtajaksi valittiin 25-vuotias kokemäkeläinen, Porissa insinööriksi opiskeleva Juho Anttila.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja, liittokokousneuvottelija Olli Knuuti, olli.knuuti@tut.fi
puh. 050-4652332