Pirkanmaan Kokoomusnuoret: Ilmianna hyvä pomosi!

Tiedote

Vaikka monet nuoret jäävät vuosittain ilman kesätyöpaikkaa, myöskin monelle se tarjoaa ensimmäisen askeleen työelämään. Kesätyöstä saattaa kehittyä pitempiaikainen työsuhde ja vähintäänkin se näkyy kokemuksena CV:ssä.

Nuorten kohdalla työllistymistä vaikeuttaa mm. monitasoinen elämäntilanne – työn, opiskelun, vapaa-ajan ja mahdollisesti jopa perheen yhtäaikainen perustaminen asettavat luonnollisesti rajoituksia ja haasteita työllistymiselle ja työnteolle. Siksi Pirkanmaan Kokoomusnuoret Sinisten nuorten tavoin haluavatkin lanseerata Ilmianna hyvä pomosi! -kampanjan.

”Hyvien pomojen vaikutus työuralle on erittäin merkittävässä asemassa varsinkin niiden nuorten kohdalla ketkä opintojensa yhteydessä saavat ensimmäiset kosketukset oman alansa työelämään. Hyvät pomot ymmärtävät nuorten erityislaatuisen elämäntilanteen verrattuna varttuneempiin työntekijöihin ja näin mahdollistavat heidän työskentelynsä. Haastammekin kaikki kertomaan kokemuksiaan hyvistä pomoista somessa häshtagilla #hyväpomo”, kertoo Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Juhani Rantanen.

Lisätietoja:

Juhani Rantanen

Juhani Rantanen

Pirkanmaan Kokoomusnuorten hallituksen varajäsen

juhanirantanen@icloud.com