Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret: Nuoret kokoomuslaiset kahmivat luottamuspaikkoja Turun korkeakoulujen edustajistoissa

Tiedote

Viime viikolla Turun korkeakoulujen edustajistot pitivät järjestäytymiskokouksensa. Näissä kokouksissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten aktiivit ovat saaneet lukuisia luottamuspestejä.

Tiistaina konetekniikan insinööriopiskelija Matias Sillanmäki, 21, valittiin Turun
ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUOn hallituksen puheenjohtajaksi. ”Vuosi 2022 tulee
olemaan tietynlaista jälleenrakentamisen aikaa. Korona iski rajusti opiskelijakuntien talouteen sekä
opiskelijoiden hyvinvointiin. Näistä huolehtiminen onkin painopisteessä ensi vuonna”, Sillanmäki
avaa visiotaan tulevalle vuodelle.

Kokoomuksen listalta myös Akseli Helenius valittiin jäseneksi Turun ammattikorkeakoulun
opiskelijakunnan taloustoimikuntaan, keskusvaalilautakuntaan sekä strategiatyöryhmään.

Lisäksi torstaisessa Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa Varsinais-Suomen
Kokoomusnuorten piirin tämänhetkinen puheenjohtaja Arvi Tolvanen sekä piirin aktiivi ja
paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Siiri Turunen valittiin ylioppilaskunnan hallitukseen.

”Kokoomuksen kaksi paikkaa TYY:n edustajistoon ja kaksi paikkaa hallitukseen ovat osoitus siitä,
että korkeakoulupolitiikka tarvitsee oikeistolaisia näkemyksiä, vapauden ja vastuun puolustajia sekä
sivistyksen puolestapuhujia”, Turunen kommentoi Kokoomuksen listan menestystä. ”Poliittiselta
listalta valinta TYYn hallitukseen on tulos pitkäjänteisestä työstä ja verkostojen luomisesta”,
Tolvanen jatkaa.

”Olen todella innostunut saamastani luottamuksesta ja intoa täynnä odotan tulevia tehtäviä
ylioppilaskunnan hallituksessa. TYY täyttää tulevana vuonna 100 vuotta ja on hienoa päästä
juhlavuotena toimimaan hallituksessa edistäen opiskelijoiden asioita”, summaa Turunen saamaansa
luottamusta.

Myös ylioppilaskunnan toimikuntiin saatiin kokoomuslaisia edustajia. Piirin pitkäaikainen aktiivi ja
tämänhetkinen varapuheenjohtaja Maria Yli-Jama valittiin valintatoimikuntaan. Hänen
varajäsenikseen valittiin Aaro Sivonen ja Siiri Silmola. Turun ylioppilaslehti Tylkkärin johtokuntaan
valittiin Ville Karppi, ja avustustoimikuntaan Roosa Kesti ja Niina Kallio.Lisäksi Tolvasen ja Turusen hallituspaikkojen myötä varsinaisiksi edaattoreiksi nousevat Maria Yli-Jama sekä Niina Kallio.

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret toivottaa onnea ja menestystä kaikille korkeakouluvaikuttajille
tärkeisiin pesteihin!

Lisätietoja:

Tolvanen Arvi

Tolvanen Arvi

Liittohallituksen jäsen

arvi.tolvanen@gmail.com

+358 500 470 440