Kokoomusnuoria huipputuloksilla aluevaltuustoihin!
Historian ensimmäiset aluevaalit tarjosivat kokoomuksen vaalivoiton lisäksi lukuisia muitakin ilon aiheita. Näihin voidaan laskea useat listojensa aivan kärkipäässä valitut kokoomusnuoret ympäri Suomen. Kokoomusnuorten valtakunnallisiin kärkinimiin lukeutuivat Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ida Leino Pirkanmaalla, Henrik Vuornos Länsi-Uudellamaalla, Sauli Seittenranta Varsinais-Suomessa sekä Paavo Koho Pohjois-Pohjanmaalla.
Pirkanmaalla 1670 ääntä kerännyt liiton puheenjohtaja Leino kipusi kokoomuksen listalla peräti neljänneksi. ”Puolueen loistava menestys yhdistettynä nuorten huippusuorituksiin kertoo selkeän viestin äänestäjiltä. Kokoomusta ja Kokoomusnuoria kaivataan päätöksenteon huipulla enemmän kuin pitkään aikaan”, Leino peräänkuuluttaa.
Kokoomusnuorten valtakunnallinen äänikuningas näissä vaaleissa oli Henrik Vuornos. 2047 ääntä kerännyt Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja iloitsee puolueen vaalivoiton lisäksi nuorten valtakunnallisesti keräämää upeaa äänisaalista: ”Nuorten ehdokkaidemme saama kannatus kertoo selkeän viestin siitä, että kokoomus on jatkossakin selkeästi tulevaisuuspuolue”, Vuornos päättää.
Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtajanakin toimiva Seittenranta valittiin kesällä ensimmäiselle kaudelleen Turun kaupunginvaltuustoon ja keräsi vaalipiirissään nyt 1220 ääntä. ”Toimivan soten sekä taloudellisten realiteettien yhteensovittaminen tulee olemaan ensisijainen haaste nyt aloittaville aluevaltuustoille”, Seittenranta muistuttaa.
Myös Oulun kaupunginvaltuustoon kesällä valittu Koho keräsi keräsi näissä vaaleissa komeat 1209 ääntä. Kampanjassaan hän peräänkuulutti vahvasti mm. mielenterveyspalveluiden perään. ”Mielenterveyspalveluista puhuttaessa fokuksen pitää olla juuri ihmisessä, eikä pelkästään järjestelmässä. Hoidetaan ihmisiä, ei lähetteitä”, Koho kiteyttää kampanjansa.
Lisätietoja:
Leino Ida
Kokoomusnuorten puheenjohtaja 2022–2023