Kokoomusnuorille menestyksekäs EPP-nuorten kokous

Tiedote

Kokoomusnuorten aloite EU:n sähköverkon modernisoinnista ja energiariippumattomuuden saavuttamisesta hyväksyttiin EPP-nuorten kokouksessa Tukholmassa yksimielisesti.

“Kokoomusnuorille on selkeää, että energiapolitiikalla  on vahva suhde Euroopan turvallisuuspolitiikkaan. Tämän hetkisessä tilanteessa sekä tulevaisuutta katsoen on tärkeää, että Euroopan Unioni ottaa vauhtia sähköverkkojen modernisointiin ja tarvittavat askeleet kohti omavaraisuutta”, toteaa Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Maria Miala.

Aloitteessa (https://youthepp.eu/wp-content/uploads/2022/04/Energy-Union-Stockholm.pdf) keskitytään kahteen konkreettiseen keinoon ilmastokriisin voittamiseksi sekä Euroopan omavaraisuuden ja turvallisuuden takaamiseksi. 

“EU:n tulee panostaa sähköverkon modernisointiin, sillä tarvitsemme sähköä yhä enenevissä määrin ja sähkömarkkinoiden on toimittava sujuvasti jäsenvaltioiden välillä. Esimerkiksi siirtyminen polttomoottoriautoista sähköautoihin vaatii toimivan sähköinfrastruktuurin”, painottaa aloitteen kirjoittaja, Kokoomusnuorten Eurooppa-verkoston puheenjohtaja Sami Matikainen.

“Toiseksi vaadimme aloitteessa venäläisestä energiasta luopumista välittömästi ja tämän korvaamista päästöttömillä energiamuodoilla, kuten aurinko-, ydin- ja tuulivoimalla. Kun ostamme venäläistä energiaa, rahoitamme samalla Putinin sotarikoksia. Tämän on loputtava välittömästi”, jatkaa Matikainen.

Energia-aiheesta käytiin kokouksessa paljon keskustelua, sillä itävaltalainen sisarjärjestömme oli tehnyt myös aloitteen (https://youthepp.eu/wp-content/uploads/2022/04/Energy-independence-Stockholm.pdf) energiaomavaraisuudesta. Kokouksessa Kokoomusnuoret onnistuivat lisäämään kyseiseen aloitteeseen maininnan ydinvoimasta hyvänä keinona lisätä päästöttömän energian saantia. 

“Kokouksessa oli valtava kannatus tämän kaltaisille aloitteille, joissa yhdistyy ilmasto- ja turvallisuuspolitiikka. Viesti on selvä: Euroopan keskusta-oikeistolaiset nuoret haluavat lopettaa energiakaupan Venäjän kanssa välittömästi, vaikka se nostaisi hintoja Euroopassa tai aiheuttaisi energiapulaa. Vapauden puolesta taistelevat ukrainalaiset ystävämme menevät näiden asioiden edelle”, toteaa kokouksessa aloitteen esitellyt kansainvälisten asioiden sihteeri Heidi Hanhela

Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestön, YEPP:in, kokous järjestettiin Tukholmassa 7.-10.4.2022. Kokoomusnuoria kokouksessa edustivat kansainvälisten asioiden sihteeri Heidi Hanhela sekä Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Maria Miala. Lisäksi kokouksessa oli mukana Kokoomusnuorten Silva Mertsola, joka toimii YEPP:in hallituksessa.

Lisätietoja:

Hanhela Heidi

Hanhela Heidi

Kansainvälisen vaikuttamisen sihteeri

heidi.hanhela@kokoomusnuoret.fi

+358 405 519 981

Co-Opted Vice President of the International Young Democrat Union (IYDU), Secretary General of Youth of the European People's Party (YEPP)

Miala Maria

Miala Maria

Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

maria.miala@kokoomusnuoret.fi