Pyhtääläinen Aleksi Kurki jatkokaudelle Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajana
Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Aleksi Kurki valittiin 27.11. pidetyssä Kaakkois-Suomen Kokoomuksen syyskokouksessa jatkamaan piirijärjestön varapuheenjohtajana.
Puheenjohtajaksi valittiin Jussi Virsunen Lappeenrannasta ja varapuheenjohtajakollegaksi Oskari Valtola Mikkelistä.
”Olen erittäin iloinen siitä, että koko piiri tuki yksimielisesti Aleksi Kurjen jatkokautta Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Aleksi on nuoresta iästään huolimatta osoittanut kykynsä toimia vastuullisissa tehtävissä ja toiminut roolimallina lukuisille alueemme nuorille. On kunnia jatkaa hänen jalanjäljissään Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtajana ja hänellä on nuorten piirin täysi tuki tulevanakin vuonna”, sanoo Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten vuoden 2023 puheenjohtaja Jan-Peter Kauppinen.
”Olen erittäin kiitollinen saamastani luottamuksesta toimia myös ensi vuonna Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Tämä vuosi on osoittanut tehtävän olevan erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä vaikuttamisen paikka. Lähden innolla jatkamaan tätä työtä ja viemään piirijärjestöä eteenpäin.
Suuret kiitokset kaikille tukijoille.
Meillä on mahtava joukkue kasassa ja uskon, että yhdessä saavutamme upeita tuloksia ensi kevään eduskuntavaaleissa. Vaalivoittoa kohti!” jatkaa Aleksi Kurki.
Kaakkois-Suomen Kokoomus ry:n syyskokous pidettiin 27.11.2022 Kouvolan Anjalassa. Kokous teki valinnat uudesta puheenjohtajistosta ja piirihallituksesta vuodelle 2023.