Salla Kuva ja Mona Leino valittu Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Tiedote

Kokoomuksen Nuorten Liiton 89. liittokokous on valinnut liittohallituksen vuodelle 2023. Helsingin Kokoomusnuorten tuella liittohallitukseen valittiin Salla Kuva ja Mona Leino.

Salla Kuva, 25, on toiminut kuluvana vuonna Helsingin Kokoomusnuorten piirihallituksessa sekä viime vuonna Kokoomusnuorten sivistyspolitiikan verkoston johtoryhmässä. Kasvatustieteen ja valtiotieteiden kandidaatti ja politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen maisteriopiskelija Kuva työskentelee eduskunta-avustajana sekä toimii lisäksi Allianssin hallituksessa.

“Haluan olla rakentamassa kokoomusnuorista sellaista Suomen vaikutusvaltaisinta nuorisojärjestöä, josta aivan jokainen nuori voi löytää oman paikkansa olla mukana ja vaikuttaa. Kokoomusnuorten tulee olla rohkeasti kaksi askelta edellä ja ravistella niin emopuoluetta kuin yhteiskuntaa ympärillämme. Ensi keväänä käydään eduskuntavaalit ja meidän tulee vaikuttavalla poliittisella viestinnällä ja aktiivisella toiminnalla varmistaa, että saamme meidän nuorten ehdokkaita läpi. Liittohallituksessa haluankin kehittää sitä, että yhä useampia liittomme jäsenten kasvoja ja kannanottoja nousisi esiin valtakunnan medioissa ”, sanoo ensi vuoden liittohallitukseen valittu Salla Kuva.

Helsingin Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana toimiva Mona Leino, 20, on toiminut aikaisemmin myös muun muassa Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkoston johtoryhmässä. Leino työskentelee finanssialalla asiantuntijatehtävissä.

“Ensiksi haluan kiittää liittokokousta ja etenkin Helsingin piiriä luottamuksesta toimia ensi vuonna liittohallituksessa. Varsinkin kuluvana vuonna olen ollut erittäin huolestunut siitä, mihin suuntaan liittomme toiminta on kehittymässä. Tapahtumatoiminta on vähentynyt ja se keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle. Meidän pitää varmistaa, että toimintamme on ja pysyy aktiivisena ympäri suomen – olemmehan valtakunnallinen järjestö.”, sanoo ensi vuoden liittohallitukseen valittu Mona Leino.

Kokoomuksen Nuorten Liiton 89. liittokokous järjestettiin 4.–6.11.2022 Hämeenlinnassa.

 

Lisätiedot:

Salla Kuva
040 743 1312
sallakuva97@gmail.com

Mona Leino
045 232 5252
moona.leino@gmail.com