Helsingin Kokoomusnuoret: Kokoomuksen kansanedustajien noudatettava puolueen virallista kantaa translakia koskevassa äänestyksessä
Kokoomuksen kansanedustajan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Mia Laihon mukaan translaki on kokoomukselle omantunnon kysymys ja jokainen edustaja tekee oman äänestyspäätöksensä. Helsingin Kokoomusnuoret vaatii kokoomuksen kansanedustajia noudattamaan puoluekokouksen päättämää puolueen virallista kantaa, ja äänestämään translain hyväksymisen puolesta.
Kokoomuksen puoluekokouksessa vuonna 2018 on hyväksytty kolme eri aloitetta, joissa vaaditaan translain uudistamista. Yhden aloitteista teki Helsingin Kokoomusnuoret.
“Translain uudistaminen on kokoomuksen virallinen kanta ja sen on päättänyt puoluekokouksen enemmistö – eli kokoomuksen jäsenistö. Ei ole hyväksyttävää, että kun uudistusta viimeinkin ollaan tekemässä, sitä jarrutetaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja äänestykseen ollaan mahdollisesti suhtautumassa omantunnon kysymyksenä. Kokoomuksen kansanedustajien on noudatettava puolueen ylimmän päättävän elimen eli puoluekokouksen kantaa ja äänestettävä lain hyväksymisen puolesta”, sanoo Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja Oliver Leivo.
Helsingin Kokoomusnuorten mukaan nykyinen translaki sotii rajusti yksilön itsemääräämisoikeutta vastaan.
“On uskomatonta, että maassa, joka on tasa-arvon kärkimaita, poljetaan ihmisoikeuksia edellyttämällä sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona lisääntymiskyvyttömyyttä, täysi-ikäisyyttä sekä psykiatrin lausuntoa. Suomi on saanut translaista huomautuksen muun muassa Euroopan komissiolta ja myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä loukkaa ihmisoikeuksia”, sanoo kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen Mona Leino.
Helsingin Kokoomusnuoret vaatii kokoomuksen kansanedustajia noudattamaan puoluekokouksen päättämää puolueen virallista kantaa, ja äänestämään translain hyväksymisen puolesta.
Lisätiedot:
Oliver Leivo
Puheenjohtaja, Helsingin Kokoomusnuoret
045 893 3118
Mona Leino
Liittohallituksen jäsen, kokoomusnuoret
045 232 5252
moona.leino@gmail.com