Pohjanmaan Kokoomusnuoret tukevat Binga Tupamäkeä Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi

Tiedote

Pohjanmaan Kokoomusnuoret tukevat Binga Tupamäkeä Kokoomuksen Nuorten Liiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Tupamäki on 24-vuotias oikeustieteen maisteri ja Kauniaisten kaupunginvaltuutettu. Tupamäki on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä puolueen sisällä useiden vuosien ajan.

“Tupamäessä yhdistyvät ilmiömäisen kova substanssiosaaminen ja yhteistyökyky kaikkien ihmisten kanssa. Näen, että noiden ominaisuuksien kautta saamme ääntämme entistä paremmin kuuluviin valtakunnallisesti ja lisättyä uskottavuuttamme”, vakuuttaa Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Frans Koivula.

Koivula arvostaa ennen kaikkea Tupamäen laajoja verkostoja ja jatkaa: “On sanomattakin selvää, että Binga Tupamäen laajat verkostot ja osaaminen yhteiskuntaelämän eri saroilta ovat omiaan lisäämään liiton vaikutusvaltaa. Tämän lisäksi Pohjanmaan Kokoomusnuorten oli helppo yhtyä Bingan oikeistolaiseen ajatusmaailmaan, joten siinäkin suhteessa valinta tukemisesta oli helppo”, Koivula päättää.

”Olen otettu Pohjanmaan Kokoomusnuorten tuesta. Teillä on siellä sellainen yrittämisen ja tekemisen meininki, jota toivon näkeväni Kokoomuksen Nuorten Liitossa yhä enemmän! Nährään jälleen tapahtumilla”, Binga Tupamäki kiittää.

Kokoomusnuorten seuraava puheenjohtaja valitaan kaksivuotiskaudelle liittokokouksessa 3.-5. marraskuuta Tampereella.

Lisätietoja:

Koivula Frans

Koivula Frans

Liittohallituksen jäsen, Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

franskoivula@gmail.com

+358 45 310 8731