
Hämeen Kokoomusnuoret esittää Venla Väli-Toralaa Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi
Hämeen Kokoomusnuoret esittää Venla Väli-Toralaa ehdolle Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi. Väli-Torala on toiminut Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä ja sitä ennen puheenjohtajana sekä piiri- että paikallistasolla. Hän on myös Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen.
Venla Väli-Torala on kokenut vaikuttaja, joka on tehnyt vaikutuksen paitsi omassa vaalipiirissään myös valtakunnallisesti. Hän on toisen kauden kaupunginvaltuutettu sekä toimii Heinolan kaupunginhallituksessa. Väli-Torala oli myös ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Kansainvälistä kokemusta hän on kerryttänyt toimiessaan Young Elected Politicians (YEP) ohjelmassa sekä Kokoomusnuorten kansainvälisessä jaostossa.
Hänen panoksensa Kokoomusnuorille on ollut merkittävä, ja hän on onnistunut innostamaan muita nuoria mukaan politiikkaan. Väli-Toralan kyky tuoda esille nuorten näkemyksiä ja toiveita tekee hänestä ihanteellisen ehdokkaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi.
“Venla on kokenut politiikan multitalentti, jolta hoituu niin tiukat paneelit kuin vaaliteltan kasaaminen talvipakkasellakin. Venlan iloinen ja positiivinen luonne innostaa mukaan toimintaan ja poliittinen kokemus antaa eväitä toimia nuorten puolestapuhujana sekä viedä eteenpäin niitä asioita, jotka ovat nuorille tärkeitä,” sanoo Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Kiia Aha.
”Koen, että minulla on vielä paljon annettavaa Kokoomusnuorille ja haluan olla mukana kehittämässä liitostamme entistä parempaa ja huolehtimassa ääntämme kuuluviin nyt, kun Kokoomus on pääministeripuolue. Siksi olenkin otettu ja kiitollinen, että kotipiirini Häme tukee minua ehdokkaaksi,” päättää Väli-Torala.