
Helsingin Kokoomusnuoret tukee Mona Leinoa jatkokaudelle kokoomusnuorten liittohallitukseen
Helsingin Kokoomusnuoret tukee Mona Leinoa, 21, jatkokaudelle kokoomusnuorten liittohallitukseen. Vuoden 2024 liittohallitus valitaan Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokouksessa Tampereella 3.–5.11.2023.
Mona Leino on toiminut kuluvan vuoden kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä ja liiton toiminnassa hän on ollut aktiivisesti mukana vuodesta 2018. Päivätyökseen Leino toimii luottoasiantuntijana finanssialalla.
“Kannatamme lämpimästi Monaa jatkokaudelle. Hänellä on erinomainen substanssiosaaminen ja hän on sitoutunut vankkumattomasti puolueen eteen tehtävään työhön. Monalla on myöskin vahva visio sekä liiton että piirien toiminnan kehittämisestä. Toivomme, että hän saa mahdollisuuden jatkaa vision toteuttamista liittohallituksessa,” kannustaa Oliver Leivo Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja.
Toimintaa on kehitettävä innostavampaan suuntaan
“Jo viime vuonna liittohallitukseen hakiessani esitin huoleni piiritoiminnan hiljentymisestä ja tapahtumatoiminnan keskittymisestä pääkaupunkiseudulle. Piirit ovat toimintamme selkäranka. Varsinkin nyt kesällä tehdyn henkilöstöuudistuksen jälkeen on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että piireillä on tarpeeksi resursseja ja osaamista aktiivisen toiminnan ylläpitämiseksi. Tätä voimme edistää esimerkiksi luomalla selkeät vaatimukset ja tavoitteet piirikummijärjestelmälle ja järjestämällä lisää koulutusta piirien aktiiveille,” visioi liittohallitukseen pyrkivä Mona Leino.
Lisäksi Leino haluaa panostaa liiton viestintään.
”Kokoomusnuorten viestinnän tulisi olla houkuttelevaa, innostavaa ja ajankohtaista. Meidän tulisi enemmän kouluttaa ja kannustaa aktiivejamme tekemään kannanottoja paikallisista aiheista. Lisäksi voisimme entistä enemmän hyödyntää esimerkiksi Kansion valmiita viestintäkoulutuksia,” sanoo Leino.