Hyppää sisältöön

Pirkanmaan Kokoomusnuorille valittu uusi johto

Pirkanmaan Kokoomusnuorille valittu uusi johto

Pirkanmaan Kokoomusnuoret valitsivat viikonloppuna piirin johdon kaudelle 2024. Piirin puheenjohtajaksi valittiin Juho Mäenpää ja varapuheenjohtajaksi Mila Harra. Piirin taloudenhoitajaksi valittiin Patrick Itäniemi.

Muut piirihallituksen jäseneksi valitut ovat Amanda Aaltonen, Tapio Kolari, Aaro Lehtoranta, Kalle Koski, Alli Penttilä, Robert Kinanen, Veeti Pyhältö ja Topias Holappa. Varajäseniksi valittiin Niklas Ikonen, Mats Uotila, Elias Uotila, Paavo Pippola, Tiitu Ryömä, Lassi Antikainen, Jaakko Yli-Knuuttila ja Aleksi Kokko.

”Olo on kiitollinen ja nöyrä. Sillä aikaa, kun olin suorittamassa asepalvelustani, piiri on kasvanut valtavasti, kiitos nykyisen piirihallituksen. Vielä on kuitenkin varaa kasvaa, sillä edessä on vaativat vaalivuodet: ensi keväänä käydään presidentinvaalit ja tehdään pohjatyö kevään 2025 kolmille vaaleille. On ensiarvoisen tärkeää, että Kokoomusnuoret näkyvät niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin, kouluista kapakoihin”, puheenjohtaja Mäenpää linjaa.

”Kiitän kaikkia luottamuksesta! Työ nuorkokoomuslaisen toiminnan eteen Pirkanmaalla jatkuu. Kokoomus kaipaa sanavalmiita ja rohkeita nuoria, jotka voivat ulostuloillaan kirittää hallitusvastuussa olevaa emopuoluetta.”, varapuheenjohtaja Harra lisää.

Lisätietoja:

Mäenpää Juho

Mäenpää Juho

+358 45 328 8708

Pirkanmaan Kokoomusnuoret

Yhdistyksemme on kokoomusnuorten Pirkanmaan maakunnan ja vaalipiirin alueella toimiva kattojärjestö, joka kuuluu Kokoomuksen Nuorten Liittoon sekä Pirkanmaan Kokoomukseen. Meillä on toimintaa ja jäseniä kaikkialla Pirkanmaalla.