Vilhelm Vähäsilta aloitti Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattorin sijaisuuden huhtikuussa

Tiedote

Vilhelm Vähäsilta aloitti Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattorin sijaisuuden huhtikuussa. Sijaisuus kestää huhti- ja toukokuun 2024. Vähäsilta on 22-vuotias valtiotieteiden ylioppilas Helsingin yliopistosta ja joulukuussa kotiutunut reservin vänrikki. Hän toimii tänä vuonna muun muassa Pohjola Nordenin Nuorisoliiton hallituksessa. Vähäsilta sijaistaa Helsingin Kokoomusnuorten järjestökoordinaattori Elina Riuttaa hänen vapaansa ajan.

”On hienoa päästä aloittamaan työskentely Helsingin Kokoomusnuorilla. Mielenkiintoinen tehtävä, jossa pääsen hyödyntämään osaamistani sekä tekemään hommia Kokoomusnuorten toiminnalle on itselleni kunnia”, Vähäsilta kommentoi.

Vähäsilta korostaa, että onnistunut vaalityö tulee olemaan avainasemassa kevään työskentelyssä. Hän odottaa innolla pääsevänsä vastaamaan tuleviin haasteisiin sekä tutustumaan Helsingin Kokoomusnuoriin paremmin.

”Odotamme innolla Vilhelmin kanssa työskentelyä. Vilhelm on todellinen järjestöosaaja, ja hänen monipuolisesta kokemuksestaan on varmasti hyötyä piirin tapahtumatoiminnassa!” Helsingin Kokoomusnuorten puheenjohtaja Saska Kolehmainen riemuitsee.

”On mahtavaa saada Vilhelm mukaan kevään vaalityöhön! Monipuolinen osaaminen ja Vilhelmin loistava asenne tulevat olemaan varmasti valttikortteja vaalityössä”, Kokoomusnuorten pääsihteeri Teresa Bäckström iloitsee.

Järjestökoordinaattorin tehtäviin kuuluu piirin toiminnan kehittäminen yhdessä luottamusjohdon kanssa. Lisäksi järjestökoordinaattorin vastuulla ovat tapahtumien järjestäminen, piirin talouden ja hallinnon hoitaminen sekä viestintä ja yhteydenpito jäsenistöön ja sidosryhmiin, sekä erityisesti kesän Europarlamenttivaaleihin liittyvät tehtävät Helsingissä.

 

Lisätietoja:

Bäckström Teresa

Bäckström Teresa

Pääsihteeri

teresa.backstrom@kokoomusnuoret.fi

+358 40 152 4080

Operatiivisen toiminnan johtaminen, henkilöstön johtaminen, rekrytointi, talous ja hallinto

Kolehmainen Saska

Kolehmainen Saska

saska.kolehmainen@gmail.com

+358 45 311 8902