Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret: Nuorten vaurastumiselle vaihtoehtoinen kannustin!

Kannanotto

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret näkee, että ensiasunnon ostamisen verovapauden poistuttua tilalle on kehitettävä korvaava kannustin. Nuorten vaurastumiseen on kannustettava mahdollisimman tehokkaasti.

Valtiovarainministeri  Riikka Purra tiedotti 12.10.2023 hallituksen esittävän muutoksia varainsiirtoverokantoihin vuodesta 2024 alkaen. On täysin oikea suunta, että esimerkiksi asuntojen ja kiinteistö-yhtiöiden varainsiirtoveroprosentit laskevat. Tällä odotetaan olevan positiivista vaikutusta esimerkiksi rakennusalan akuuttiin tilanteeseen sekä asunnonvaihtajien verotaakkaan muuttuvissa elämäntilanteissa.

Hallituksen esityksen ongelma on kuitenkin sen suunniteltu rahoitus. Käytännössä noin puolet nykyisten asunnonomistajien vero-eduista rahoitetaan ensiasunnon ostajien ”piikkiin”. Ensi-asunnon ostajat taas ovat pitkälti nuoria aikuisia.

Oma koti on monelle nuorelle paitsi unelma niin myös järkevä sijoitus, johon olisi syytä yhteiskunnan kannustaa. Esityksen myötä ensiasuntojen hankkiminen tuskin vähenee, mutta aivan varmasti pitkittyy. Samaa aikaa ensi-asunnon ostajien keski-ikä on jo jatkuvassa nousussa. Mahdollisuuksien tasa-arvo saattaa heikentyä, eikä ”verolisäys” kannusta nuorten omistamiseen samaa aikaa, kun oma asunto on perinteisesti suomalaisten merkittävin omistuserä.

Hallituksen viesti nuorille tulisi olla se, että vaurastumisen ja omistamisen tavoittelu kannattaa aloittaa niin pian, kun mahdollista.

Mikäli varainsiirtoveron etu ensiasunnon ostajille poistetaan, on ehdottomasti kehitettävä muita tehokkaita kannustimia ensiasunnon ostamiseen erityisesti nuorille. Se on oikea, sukupolvien välisesti katsottuna reilu – ja tulevaisuuteen katsova suunta, joka hallituksen tulee uudistusten myötä ottaa!

Lisätietoja:

Koivuniemi Ida

Koivuniemi Ida

Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen

040 865 9344