Savo-Karjalan Kokoomusnuoret: Solidaarisuutta Iranin mielenosoittajille!

Kannanotto

Jo toista viikkoa jatkuvat Iranin tyrannimaista hallitusta vastaan suunnatut protestit ansaitsevat länsimailta konkreettista tukea. Savo-Karjalan Kokoomusnuoret seisovat demokraattisen, vapaan ja sekulaarisen Iranin puolesta kamppailevien iranilaisten puolella.

“Lukemattomat iranilaiset osoittavat mieltään oman henkensä uhalla. On selvää, että kansa on saanut tarpeekseen Iranin hallinnon harjoittamasta tyrannimaisesta kansalaisoikeuksien polkemisesta sekä poliittisen ja uskonnonvapauden systemaattisesta tukahduttamisesta”, Savo-Karjalan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Lukas Holopainen toteaa.

Hallinto on katkaissut yhteydet ulkomaailmaan, mikä herättää vakavan huolen tilanteen eskaloitumisesta. Vuoden 2022 huivikapinan yhteydessä nähtiin, mihin tämä kehitys voi johtaa: protestit saivat alkunsa 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuolemasta moraalipoliisin käsissä ja päättyivät laajamittaiseen väkivaltaan. On perusteltua pelätä, että hallinto on jälleen valmis kukistamaan mielenosoitukset voimakeinoin.

”Tuen on oltava muutakin kuin sanoja. Kohdennetut pakotteet, hallinnon asettaminen vastuuseen sekä iranilaisten pääsy vapaisiin viestintäyhteyksiin ovat välttämättömiä. Kyse on demokratian ja vapaamman yhteiskunnan puolustamisesta”, linjaa Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen Otso Välimäki.

“Tässä tilanteessa länsimaiden ei tule tyytyä sivustakatsojan rooliin, vaan niiden on asetettava todellista painetta Iranin hallintoa kohtaan”, Holopainen toteaa.

Lisätietoja:

Holopainen Lukas

Holopainen Lukas

Savo-Karjalan Kokoomusnuorten puheenjohtaja

lukasmkholopainen@gmail.com

+358 44 970 6718

Välimäki Otso

Välimäki Otso

Liittohallituksen jäsen, Savo-Karjalan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja

otso.valimaki@gmail.com

+358 45 209 0696