
Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret, Pirkanmaan Kokoomusnuoret, Keski-Suomen Kokoomusnuoret ja Pohjanmaan Kokoomusnuoret kannattavat Binga Tupamäkeä Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan Kokoomusnuorten piirijärjestöt yhtyvät Uudenmaan Kokoomusnuorten kantaan, jossa tuetaan Binga Tupamäkeä jatkokaudelle Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi. Tupamäki on 26-vuotias oikeustieteen maisteri ja kaupunginvaltuutettu Kauniaisista. Hän on toiminut nyt yhden kauden puheenjohtajana ja hakee jatkoa marraskuun liittokokouksessa Jyväskylässä.
“Kiitän kaikkia tukijapiirejäni hyvästä yhteistyöstä. Olen vielä keräämässä tukea ympäri Suomea, ja minuun saakin olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos piiri- tai paikallisyhdistys haluaa yhtyä tuenosoituksiin. Olisi sydämen asia olla mahdollisimman kattavan joukon puheenjohtajaehdokas”, kommentoi Binga Tupamäki.
Piirijärjestöt katsovat Tupamäen johtaneen Kokoomusnuoria kuluvan kauden aikana ansiokkaasti. Hän on kasvattanut Kokoomusnuorten medianäkyvyyttä lukuisilla uutisotsikoilla ja saanut vaikutusvaltaa puolueen sisällä esimerkiksi ansaitsemalla puhe- ja läsnäolo-oikeuden ministeriryhmään.
“Binga on positiivisella otteellaan ja aktiivisuudellaan ollut erinomainen puheenjohtaja. Hän ansaitsee jatkokauden ja on oikea ihminen johdattamaan Kokoomusnuoret kohti ensi eduskuntavaaleja”, kommentoi Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Julia Siimento.
“Hänen aikanaan Kokoomusnuoret ovat olleet lehtien palstoilla useammin kuin pitkään aikaan”, Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Joona Paija lisää.
“Haluan politiikan lisäksi panostaa ensi kaudella piirijärjestöjen ja paikallisyhdistysten elinvoimaan. Esimerkiksi hallinnollisen taakan keventäminen ja tarpeellisten resurssien antaminen liitolta ovat hyviä alkuaskelia, joiden valmistelu on aloitettu jo tänä vuonna. Tätä työtä haluan myös jatkaa”, Tupamäki avaa teemojaan.
“On hienoa, että puheenjohtaja on innostunut myös järjestön kehittämisestä ja on valmis sitoutumaan siihen pitkäjänteisesti. Hän kuuntelee piirijärjestöjen kehitysideoita jatkuvasti ja on valmis tekemään yhteistyötä piirien toimijoiden ja henkilöstön kanssa kehittääkseen koko liiton toimintaa aina parempaan suuntaan”, toteaa Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Arttu Kokko.
“Bingassa yhdistyy poliittinen osaaminen ja selkeä visio hyvän järjestön toiminnasta. Hän on johdonmukainen pitäen langat käsissään. Bingaan on luottaminen”, päättää Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Frans Koivula.
Lisätietoja:
Siimento Julia
Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja
+358 44 277 9183
Koivula Frans
Liittohallituksen jäsen, Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja
+358 45 310 8731
Kokko Arttu
Liittohallituksen jäsen, Keski-Suomen Kokoomusnuorten puheenjohtaja
+358 44 999 9688