Binga Tupamäki jatkokaudelle Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi

Tiedote

Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2026–2027 on valittu Binga Tupamäki, 27, oikeustieteen maisteri Kauniaisista. Tupamäki valittiin jatkokaudelle Kokoomusnuorten liittokokouksessa Jyväskylässä lauantaina 8. marraskuuta 2025.

Ensimmäisellä puheenjohtajakaudellaan Tupamäki on johtanut Kokoomusnuorten poliittista toimintaa linjakkaasti. Hänen johdollaan liitto on vahvistanut näkyvyyttään ja profiloitunut rohkeaksi oikeistolaisen ajattelun suunnannäyttäjäksi. Valtakunnallisen järjestötyön ohella Tupamäki on toiminut Kauniaisten kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017 ja valittiin Länsi-Uudenmaan aluevaltuutetuksi vuoden 2025 aluevaaleissa. Vuonna 2027 hän nousee Kauniaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.

“Jatkan puheenjohtajan tehtävässä kiitollisena siitä luottamuksesta, jonka jäsenistö ja liittokokous minulle ovat antaneet. Kokoomusnuorilla on nyt erinomainen pohja, josta on helppo lähteä rakentamaan tulevaa kautta. Tavoitteenani on keskittyä olennaiseen eli Kokoomusnuorten vaikuttavuuteen politiikassa”, Tupamäki kommentoi.

Tulevalla kaksivuotiskaudella Kokoomusnuoret valmistautuu erityisesti vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Tupamäki painottaa, että järjestön rooli on tukea kokoomusta niin ohjelma- kuin vaalityössä mutta myös toimia itsenäisenä oikeistolaisen ajattelun suunnannäyttäjänä.

“Eduskuntavaaleihin valmistautuminen on aloitettava ajoissa. Kokoomus johtaa hallitusta, ja Kokoomusnuorten tehtävänä on tukea sen työtä, mutta myös haastaa omalla rohkeudellaan puolueen uudistumista. Aion antaa kaikkeni sen eteen, että olemme parhaassa mahdollisessa iskussa vaalivuonna 2027”, Tupamäki linjaa.

Tupamäki muistuttaa, että Kokoomusnuorten vaikutusvalta ei rajoitu nuorisopolitiikkaan. Hänen mukaansa järjestön tulee olla koko Suomen merkittävin yhteiskunnallinen toimija.

“Ei enää riitä, että olemme Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö. Meidän tulee olla yksi vaikutusvaltaisimmista järjestöistä. Työ alkaa ensin kesän 2026 puoluekokouksesta, etenee tavoiteohjelman uudistamisessa sekä huipentuu eduskuntavaaleihin ja hallitusneuvotteluihin”, Tupamäki avaa.

Kokoomuksen Nuorten Liiton 92. liittokokous pidetään tänä viikonloppuna Jyväskylässä 7.–9. marraskuuta 2025. Sunnuntaina kokous valitsee Tupamäen rinnalle kaksi varapuheenjohtajaa ja kymmenen muuta liittohallituksen jäsentä. Lisäksi liittokokouksessa käsitellään järjestön toimintaa ohjaavat asiakirjat ja Kokoomusnuorten poliittiset aloitteet.

Binga Tupamäen jatkokausi Kokoomusnuorten puheenjohtajana on 1.1.2026–31.12.2027.

Lisätietoja:

Tupamäki Binga

Tupamäki Binga

Kokoomusnuorten puheenjohtaja

binga.tupamaki@kokoomusnuoret.fi

+358 50 539 4440

Poliittisen valmistelun, viestinnän ja vaikuttamisen johtaminen, edustaminen