Maataloustukien tulisi perustua kaloreihin

Kannanotto

Eurooppalainen maataloustukijärjestelmä kaipaa päivittämistä vastaamaan nykypäivän todellisuutta ja tarpeita. Tällä hetkellä maataloustuet perustuvat tuotantomääriin, pinta-alaan ja tuotantosuuntiin, ei siihen, kuinka tehokkaasti ruokaa tuotetaan suomalaisille. Meidän tulisi siirtyä uuteen malliin, joka palkitsee energiasisällöstä eli tuotettujen ravintokalorien määrästä. Kaloripohjainen maataloustuki olisi askel kohti kestävää, resurssiviisasta ja huoltovarmempaa ruokajärjestelmää.

Nykyinen tukijärjestelmä suosii tuotantomuotoja, jotka eivät aina ole tehokkaita ravintosisällön näkökulmasta. Esimerkiksi suuri osa peltoalasta käytetään rehuntuotantoon eläintuotantoa varten, vaikka samalla voisimme kasvattaa suoraan ihmisravinnoksi soveltuvia kasveja, joilla saadaan enemmän ravintoa pienemmällä resurssien kulutuksella. Kaloripohjainen tuki ohjaisi tuotantoa tukemaan ruuantuotannon ydintehtävää: mahdollisimman monen ihmisen ruokkimista mahdollisimman vähillä panoksilla. Se vähentäisi myös turhaa byrokratiaa erilaisten tuotantosuuntien hakiessa samanlaisten kriteereiden pohjalta.

Tämä näkökulma on erityisen tärkeä, kun puhumme huoltovarmuudesta. Suomi on maantieteellisesti syrjäinen ja ilmastollisesti haastava maa, jossa omavarainen
ruuantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Siksi tarvitsemme järjestelmän, joka varmistaa, että niukkoja resurssejamme (maata, vettä, energiaa) käytetään mahdollisimman tehokkaasti ravinnon tuottamiseen. Kaloripohjainen tuki mahdollistaisi kotimaisen
ruokajärjestelmän suuntaamisen kohti tuotantotapoja, jotka parantavat merkittävästi väestön ravitsemusturvaa kriisiaikoina.

Tukien uudistaminen kaloriperusteiseksi ei sulje pois eläintuotantoa tai monimuotoista maataloutta, vaan tarjoaa oikeudenmukaisen ja selkeän mittarin kaikille tuotantomuodoille. Se myös kannustaa innovaatioihin ja viljelytapoihin, jotka vahvistavat sekä ekologista
kestävyyttä että kansallista ruokaturvaa.

Nyt on aika rohkeasti uudistaa maataloustukijärjestelmä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Suomen tulee ajaa Euroopan unioniin innovatiivista tapaa käsittää maataloustuet, sekä mahdollisuuksien rajoissa itse toteuttaa kaloripohjaista tukijärjestelmää. Näin yhdistettäisiin tehokkuus, ekologisuus ja huoltovarmuus tavalla, jota nykyinen järjestelmä ei kykene tarjoamaan.

Lisätietoja:

Vivianne Salmi

Vivianne Salmi

vivianne.i.salmi@gmail.com

0449877709