Hämeen Kokoomusnuoret: Hallituksen verolinjat ajavat suomalaiset Latviaan ostoksille
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen tuoreimmat veropäätökset herättävät huolen suomalaisesta alkoholikulttuurista. Vaikka yhdymme hallituksen huoleen talouden tasapainottamisesta, keinot eivät saa vaarantaa suomalaisten ostovoimaa tai kilpailukykyä.
Hallitus on päättänyt korottaa alkoholiveroa jo kolmatta kertaa lyhyen hallituskauden aikana. Viinien ja käymisteitse valmistettujen juomien veroa nostetaan keskimäärin noin 9 prosenttia, ja väkevien alkoholijuomien valmistevero indeksoidaan kuluttajahintaindeksin mukaan vuosina 2025–2027. Tämä tarkoittaa hintojen nousua jopa useita euroja per tuote.
Me Hämeen Kokoomusnuoret kyseenalaistamme hallituksen päätöstä nostaa alkoholiveroa, sillä mielestämme alkoholiveron jatkuva kiristäminen on lyhytnäköistä politiikkaa. Veronkorotukset kannustavat kansalaisia tuomaan alkoholia ulkomailta, erityisesti Virosta, Latviasta tai Ruotsista, joissa verotus on huomattavasti kevyempää. Tämä ei ainoastaan vähennä valtion verotuloja, vaan myös heikentää kotimaisen kaupan ja ravintola-alan kilpailuasemaa.
”Mielestämme Suomessa tulisi enemmin laskea alkoholiveroa, erityisesti viinien ja mietojen juomien osalta, jotta kuluttajien ostovoima säilyy ja tuonti Virosta, Latviasta tai Ruotsista ei kasva entisestään. Samalla tulisi edistää viinien saatavuuden laajentamista ruokakauppoihin, mikä lisäisi kilpailua ja valinnanvapautta”, ehdottaa Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Aino Liljaniemi.
Alkoholin lisääntynyt tuonti naapurimaista kaventaa merkittävästi Suomen veropohjaa – arvonlisäverot jäävät ostomaahan, mutta alkoholin käytön terveysvaikutusten hoitaminen jää suomalaisen yhteiskunnan vastuulle. Tämä kehitys ei ainoastaan heikennä valtion taloutta, vaan myös rapauttaa kotimaisen kaupan ja ravintola-alan elinvoimaa, kun kulutus siirtyy ulkomaille mutta haitat jäävät kotimaahan.
”On käsittämätöntä, että kuluttaja saa Latviasta laatikon Lahden Erikois IPA alle 20 eurolla, kun taas Suomessa sama tuote maksaa yli 75 euroa. Ensin tuotteet kuljetetaan Lahdesta Latviaan ja sen jälkeen haemme sen sieltä takaisin Lahteen”, pöyristelee Hämeen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Henna Hyytiä selatessaan samalla halvimpia autopaikallisia lippuja Tallinnan laivaan.
Hämeen Kokoomusnuoret vaativat, että hallitus tarkastelee verolinjauksiaan uudelleen. Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista, kilpailukykyä tukevaa ja kuluttajien arkea helpottavaa.
Lisätietoja:

Liljaniemi Aino
Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja, Lahden Kokoomusnuorten hallituksen jäsen
+358 45 787 25705